tiina.wesslin | 6.10.2023 | Blogi
Epäilen vahvasti, että kun hyvinvointialueen viranhaltijat ovat laatineet leikkauslistoja, kaikkia toimintoja ei ole perattu tarkasti ennen kuin on käyty palveluiden kimppuun. Käytämmekö liikaa kertakäyttötarvikkeita? Onko logistiikka organisoitu tehokkaimmalla tavalla? Käytetäänkö kiinteistöissä energiatehokkaita lämmitysratkaisuja ja valaistusta? Onko työ- ja toimintatavoissa säästöpotentiaalia? Millä tasolla on viranhaltijoiden hankintaosaaminen?
tiina.wesslin | 13.9.2023 | Blogi
Työvoimasta kilpailtaessa uusien työntekijöiden perehdytykseen ja tukemiseen pitäisi kiinnittää erityistä huomiota. Kun esimerkiksi lääketieteen opiskelija tulee kesäkandiksi terveyskeskukseen tekemään potilastyötä ensimmäistä kertaa, hänen ensimmäinen kokemuksensa terveyskeskuslääkärin työstä vaikuttaa suuresti siihen, hakeutuuko hän töihin myöhemmin julkisen puolen lääkärin tehtäviin vai kiertääkö terveyskeskukset kaukaa.
tiina.wesslin | 8.8.2023 | Blogitekstit
Kaikki väkivalta on vakavaa ja tuomittavaa. Erityisen järkyttävää se on silloin, kun se kohdistuu lapsiin. Väkivallan ehkäisyyn pitäisi panostaa paljon nykyistä enemmän – tapahtuipa väkivalta sitten kodeissa, kouluissa tai kaduilla. Tehokas väkivallan ehkäisy...
tiina.wesslin | 14.5.2023 | Blogitekstit
Julkisista hankinnoista puhutaan liian vähän. Kyseessä on merkittävä kustannuserä, ja hankintapäätöksillä on suuri vaikutus organisaation toiminnan sujuvuuteen ja laatuun sekä palveluita käyttävien ihmisten hyvinvointiin. Suurten organisaatioiden hankinnoilla...
tiina.wesslin | 27.3.2023 | Blogitekstit
Tulevat kansanedustajat käyttävät maamme korkeinta päätäntävaltaa esimerkiksi säätämällä lakeja ja päättämällä valtion budjetista. Budjettivaltaa käyttäessään kansanedustajat päättävät muun muassa siitä, käytämmekö 185 miljoonaa euroa yksityisautoilua suosivaan...