Mielenterveyspalvelut ja psykiatria ovat vakavassa kriisissä. Sairaalapaikkojen puute ja avohoidon pitkät jonot näkyvät päivystysten ruuhkautumisena ja pahimmillaan itsemurhina.
Tarvitaan lisää nopeasti ja helposti saavutettavia matalan kynnyksen ja perusterveydenhuollon palveluja, mutta psykiatrinen erikoissairaanhoitokin kaipaa kipeästi kehittämistä ja resursseja.
Kevyempien hoitomuotojen lisäksi tarvitaan riittävästi raskaampien palveluiden hoitoyksiköitä vakavammin ja pidempään sairastaville. Psykiatristen sairaaloiden alasajojen seurauksena monet kroonikkopotilaat ovat jääneet heitteille, kun riittävän tuettuja ja soveltuvia hoito- ja asumismuotoja ei ole tullut tilalle.
Ongelmat johtuvat osittain henkilöstövajeesta – erityisesti psykiatreista on huutava pula. Tilanne kertoo kutenkin ennen kaikkea asenteista ja poliittisista arvovalinnoista: mielenterveyspalveluihin ja psykiatriaan ei olla valmiita satsaamaan samassa määrin kuin muuhun terveydenhuoltoon.
Pitkäaikaissairaat ovat heikoilla yhteiskunnassamme ja mieleltään sairaat heistä ehkä kaikkein heikoimmilla. Mielisairaita on syrjitty kautta historian, ja edelleen esimerkiksi psyykenlääkkeiden tutkimus etenee paljon muuta lääkekehitystä hitaammin.
Psyykkiset sairaudet ja häiriöt aiheuttavat suurta inhimillistä kärsimystä sairastuneille ja heidän läheisilleen. Lisäksi mielenterveyden häiriöistä koituu Suomessa suoraan ja epäsuorasti yli kymmenen miljardin vuotuiset kustannukset.
Mielenterveyden edistäminen, hoitokäytännöt ja sekä kevyiden että raskaiden palveluiden riittävä resursointi pitää vihdoin nostaa tärkeäksi kehityskohteeksi niin uusilla hyvinvointialueilla kuin valtakunnanpolitiikassa.
